Avainsana-arkisto: Markkuu

Päiväkahvit ja tarinointia Pyhäinpäivänä

Kuva Terttu ja Pekka Markkulan arkistoista

 

Kyläyhdistys kutsuu kaikki kyläläiset yhteisille päiväkahveille Pyhäinpäivänä 4.11.2017 klo 12.30-14.30 nautiskelemaan tarinabuffetin antimista. Tapahtumassa kuullaan ja kerrotaan markkuulaisesta elämänmenosta herkullisten kahvien lomassa.

Kenen talossa mahtoikaan olla kylän ainoa puhelin tai ensimmäinen televisio, jota kokoonnuttiin katsomaan. Missä kylänväki kokoontui ja tapasi toisiaan?

Päiväkahveilla pääset myös tutustumaan ”100 taideteosta luonnon keskeltä” -hankkeessa luonnonmateriaaleista tehtyihin askarteluihin!

Tervetuloa!

MARKKUU MOVES – LIIKU LUOVASTI JA VOI HYVIN!

Nyt kaikki liikkeelle sillä MARKKUU MOVES!

Idea päivään syntyi kevään kuntolaatikkotempauksen myötä ja siihen liittyy myös Markkuulla parhaillaan käynnissä oleva investointihanke, jolla muun muassa kehitetään Markkuun luontopolkua, toteutetaan hiihtolatuja sekä 9 – väyläinen frisbeegolfrata. Kaikki tämä tähtää liikkumisen kynnyksen madaltamiseen lähiliikunnalla, sillä liikunnalla on suuri merkitys kyläläisten ja kuntalaisten hyvinvoinnille.

Tapahtuma on osa Palvelevat kylät -hanketta, jossa Markkuu on mukana yhtenä case -kohteena.

Rauhion koulua juhlitaan yhdessä

Jouko ja Riitta Korkalan omistama rakennuskokonaisuus kiinnittää ohikulkijan huomion Muhostien varrella, Tyrnävällä. Perinteiset värit, punamulta ja valkoinen, pieniruutuiset ikkunat ja katon malli viestivät arvostuksesta perinteitä kohtaan. Lumoava pihapiiri on osoitus unelmoinnin tärkeydestä ja rakkaudesta synnyinseutuun.

Rakennuksissa on säilynyt entisiä koulun tarvikkeita. Liitutaulu ja luokkakuvat paljastavat ripauksen lähiseudun historiaa. Mustavalkoisten luokkakuvien lapset ovat jääneet toistaiseksi vaille nimiä. Historiasta ja tarinoista kiinnostunut Jouko Korkala mietti pitkään, miten hienoa olisi selvittää kuvien henkilöiden nimet ja kutsua heidät tutustumaan vanhaan kouluunsa vielä kerran.

Myös kyläyhdistyksessä kiinnostus seudun tarinoita kohtaan elää vahvana. Tarinat innostavat ja kiehtovat sekä sitouttavat ihmiset paikkoihin. Haaveena on kuulla kylän vanhempien asukkaiden kertomuksia ja välittää tarinat myös nuoremmalle polvelle ja uusille asukkaille. Tehdäkseen historiaa eläväksi kyläyhdistys aloittaa tulevana syksynä yhteistyössä Markkuun koulun kanssa uuden monialaisen oppimiskokonaisuuden, joka keskittyy nimenomaan kylän kulttuurihistoriaan ja perinteisiin.

Mars Markkuulle siis – tule muistelemaan kouluaikoja!

Rauhion koulun ovet ovat avoinna 5.8. klo 12–15 osoitteessa Muhostie 88. Esillä on vanhoja valokuvia ja luvassa musiikkia sekä mukavia kohtaamisia. Kyläyhdistys ja taitelijapariskunta tarjoavat koulun 80 -vuotisen taipaleen kunniaksi herkulliset juhlakahvit.

Lisätietoja koululle kunnostetuista galleriatiloista: www.galleriaconrad.com

INFO

(Matinolli, K & Asunmaa, M. (2005) Merestä noussut maa – Tyrnävän historia 1800–2000,  s. 266 ja 278)

  • Vanha Rauhion kyläkoulu valmistui vuonna 1937 Rauhionojalle, Tyrnävälle. Koulun syrjäistä sijaintia ”suonsilmässä” Muhoksen ja Tyrnävän välisen tien varrella oli aluksi ihmetelty.
  • Koulua on kutsuttu Markkuun kouluksi koulupiirin mukaan sekä Reissulan kouluksi.
  • Pitkäaikaisena opettajana toimi Anna Markkula (1933 -1948). Koulussa oli 1946 -1954 kaksi opettajaa.
  • Oppilaita on vuoden 1950 tilaston mukaan ollut 64 ja vuonna 1960 29.
  • Viimeinen opettaja oli Leila Saarinen. Koulun toiminta päättyi vuonna 1963.

Lähde kylään vanhalle Rauhion koululle 10.6. klo 12-15!

Ensi viikon lauantaina (10.6.) onkin jo Avoimet kylät –viikonloppu ja se tarkoittaa, että Markkuulla järjestetään Suomi100 -juhlavuoden hengessä #yhdessä tapahtuma vanhalla Rauhion koululla!  Taiteilija Jouko Korkala puolisoineen kutsuu kaikkia kesänäyttelynsä avajaisiin ja Markkuun seudun kyläyhdistys on saanut miellyttävän tehtävän olla mukana tapahtuman järjestelyissä!

Tervetuloa  ”Yhdessä kylään – taidetta kaikille aisteille”!

Tapahtuman nimi juontaa tietysti juhlavuoden teemasta sekä tapahtuman ohjelmasta! Tule katsomaan Joukon taidenäyttelyä, kuuntelemaan Toiset meistä -lauluyhtyeen musiikkia sekä heidän yhteisesitystään Markkuun koululaisten kanssa, maistelemaan kyläyhdistyksen taidekahvilan herkullista valikoimaa sekä tekemään käsin oma taideteoksesi kyläyhdistyksen ”100 taideteosta luonnon keskeltä – yhteisöllinen kulttuuriprojekti” -hankkeen työpajaan, jossa saat myös tunnustella ihania luonnonmateriaaleja! Alla on muutama esimerkki Markkuun kevätkirmauksessa syntyneistä taideteoksista! Taidetta on monenlaista, ja näistä askarteluista huomaat, miten hämmästyttävän luovasti lapset osaavatkaan annettuja materiaaleja käyttää!

Kevätkirmauksen askartelutyöpajan satoa. Kuva Kaisu Manninen.

 

Kesän alku on vihdoin aistittavissa 10.6. vanhan Rauhion koulun pihapiirissä, luonnon helmassa. Tule siis nauttimaan kokonaisvaltaisesta elämyksestä ja kylään Markkuulle Galleria Conradiin klo 12-15, osoite on Muhostie 88, Tyrnävä. Sisäänpääsymaksua ei ole ja  myös ympäristötaidetyöpaja on ilmainen! Taidekahvilasta voit ostaa virvokkeita edullisesti (käteismaksu) ja kahvilan tuotolla tuet Markkuun seudun kyläyhdistyksen hanketoimintaa, jolla tuotetaan yhteistä hyvää koko kunnan ja lähiseudun asukkaille. Tapahtuma alkaa klo 12, Jouko Korkala lausuu tervetulosanat noin klo 12.15 ja lauluesityksiä pääsemme kuulemaan klo 13 lähtien. Taidetyöpaja on tarkoitettu kaikenikäisille ja on avoinna koko tapahtuman ajan. Työpajassa on mukana vapaaehtoinen ohjaaja, joka avustaa pienimpiä askartelijoita. Kannattaa siis lähteä kylään vaikka useamman sukupolven voimin! Kyläilykulttuuri kunniaan!

Lisätietoja:

Taiteilija Jouko Korkala

Toiset meistä -lauluyhtye

Avoimet kylät

 ”100 taideteosta luonnon keskeltä – yhteisöllinen kulttuuriprojekti”

Touko-kesäkuun tapahtumia Markkuulla

Kevät tulee ja kylällä tapahtuu kaikenlaista! Merkkaa kalenteriin tapahtumat, luvassa toimintaa kaikenikäisille.

  • 17.5. MARKKUU:VERKOKSI VALOKUITU -tilaisuus sekä jätevesi-infoa kyläläisille klo 18:30 alkaen. Kahvitarjoilu
  • 20.5. ELOKUVATYÖPAJA Valvella Oulussa. 100 taideteosta luonnon keskeltä – yhteisöllinen kulttuuriprojekti jatkuu lyhytelokuvan tekemisen merkeissä!
  • 20.5. Partiolaisten järjestämä metsäretki Markkuulle
  • 23.5. OULU -RASTIT ampumaradan maastossa klo 16:30-19, järjestäjänä Laitasaaren Veto. Paikalla kyläyhdistyksen kahvio suunnistajille! Lisätietoa Oulurasteista: http://oulurastit.info/info/index
  • 27.5. MARKKUUN KEVÄTKIRMAUS klo 12-15 Markkuun koululla. Mukavaa tekemistä kaiken ikäisille, katso mainos alla. 

Lisäksi:

  • 10.6. AVOIMET KYLÄT -tapahtuma. Kesänäyttelyn avajaiset, musiikkia ja yhteisöllisen kulttuuriprojektin työpaja vanhalla Rauhion koululla. Osoite Muhostie 88.
  • 16.-18.6. Luontopolun ensimmäisen sillan ja riippusillan kunnostustalkoot yhteistyössä Pohjan pioneerikillan kanssa. Mukaan kaivataan paljon vapaaehtoisia!

 

 

 

 

Palvelukyselyn tulokset julkaistaan vuosikokouksessa

Nämä kuvassa näkyvät toiveet ja kymmeniä muita markkuulaisten toiveita kirjattiin syksyllä 2015 Mahdollisuuksien Markkuu -kyläsuunnitelmaan. Toiveiden toteuttamiseen on tartuttu tosissaan, mm. Mahdollisuuksien Markkuu -hankkeella jonka toteuttaminen aloitettiin viime syksynä, vain vajaa vuosi kyläsuunnitelman valmistumisen jälkeen. Reilun vuoden päästä päästään heittelemään jo tuota frisbeegolfiakin!

Jatka lukemista Palvelukyselyn tulokset julkaistaan vuosikokouksessa

Markkuulla tapahtuu taas!

Tulkaa viettämään koko perheen voimin mukavaa iltaa Markkuun koululle 1.3.2016 klo 18 alkaen ja kuulemaan mitä uutta kylälle ollaan suunnittelemassa Leader­ -hankkeen avulla. Myös uusia hankkeeseen liittyviä ideoita otetaan tietysti edelleen vastaan!

Illan ohjelmassa: Tuoreimmat uutiset hankkeen etenemisestä, Matti Alasaarelan upeita kuvia kylämme alueelta ja lintukuvia  Ängeslevänjoen varrelta sekä ilmaiset makkarat mukavasti nuotiolla paistellen. Tilaisuuden aluksi kahvi­- ja mehutarjoilu, tietty kahvileivän kera! Luvassa myös  arvontaa kaikkien kävijöiden kesken sekä ennenkaikkea mukavaa jutustelua.

Tervetuloa!