Lauantaina 11.6.2016 klo 13-16 on oiva tilaisuus hypätä koko perheellä pyörän selkään ja tutustua Markkuun Seutuun sekä sen historiaan. Luvassa on leppoisa retki, jonka aikana kuulet tarinoita kylän vanhoista asuinpaikoista ja muusta kulttuurihistoriasta. Retki päätetään nokipannukahveilla ja mehulla.
Tervetuloa!
Retki on osa valtakunnallista Avoimet kylät -tapahtumapäivää.
Tikkupullan paistoa ja paikallisia leivonnaisia luontopolulla vieraileville ryhmille, latomajoitusta pellon laidalla ja luontoelämyksiä hepoilla tai ilman vai luonto- ja eläinpainotteista päivähoitoa lähiruuan kera?
Olisiko jokin noista tai joku ihan muu palvelu sellainen, jota voisimme Markkuulla tarjota joko kyläyhdistyksen voimin, uudenlaisella yritystoiminnalla tai yhteistyössä olemassa olevien yritysten kanssa?
TULE MUKAAN PORISEMAAN MARKKUUN TULEVAISUUDEN PALVELUISTA PALVELEVAT KYLÄT –HANKKEEN ALOITUSTILAISUUTEEN KE 1.6.2016 KLO 18.30 MARKKUUN KOULULLE!
Markkuun Kevätkirmauksen uutuutena tänä vuonna on kiipeilytaitoja koetteleva tikkapuu -kiipeily, jonka järjestää alan yrittäjä (Geo-X-On). Kiipeily on kaikille maksutonta ja soveltuu kaikenikäisille. Tule testaamaan kuinka korkealle pääset!
Tapahtumassa myös leikkimielistä kisailua, lajeina keppihevosten MM- kisat, sählytaitorata sekä sovellettu tikanheitto. Maksamalla euron pääset osallistumaan kaikkiin kolmeen lajiin, joissa kolme parasta palkitaan ja osallistumispalkinto on luvassa kaikille mukana olleille.
Taikuri Elias Kvist hämmästyttää taikatempuillaan klo 13.30. Esitys on kaikille ilmainen.
Paikalla myös pallotutkapiste, kahvio ja arvontaa. Heppakyytiä pääsevät alle 3. luokkalaiset testaamaan euron maksua vastaan. Varaa siis sunnuntaina 22.5. klo 12 pikkurahaa sekä iloista mieltä mukaan ja ota suunta kohti Markkuun koulua!
Markkuun kyläkoululla koulupäivä voidaan viettää vaikka sarjakuvia piirtäen asiantuntevan alan osaajan ohjauksessa. Näin tapahtuikin 21.4. kun sarjakuvapiirtäjä ja kuvittaja Esa Holopainen vieraili koulullamme ja perehdytti koululaisia sarjakuvapiirtämisen saloihin.
Markkuulaiset sarjakuvat löytyvät täältä , mukavia lukuhetkiä!
Kyläyhdistys palkkaa 9-luokkalaisen, Tyrnävän kunnan kesätyösetelin saaneen nuoren kesätöihin. Työtehtävinä mm. luontopolun huoltoon liittyvät sekä muut kylän ympäristön huoltoon ja hoitoon liittyvät työt. Työtunteja kertyy kesä-elokuun aikana noin 60. Jos kiinnostuit, ota yhteyttä Riinaan (040-755 0110 tai riina.rahkila(at)gmail.com) 5.5.2016 mennessä.
Vaihtoehtoisesti kyläyhdistys on kiinnostunut ostamaan em. työt nuoren/nuorten perustamalta 4H -yritykseltä. Yhdistyksellä olisi myös tarvetta kevään ja kesän aikana otettavalle kuva- ja videomateriaalille, joten 4H -yrityksen kautta voi tarjota yhdistykselle myös tällaista palvelua. Jos kiinnostuit, ota yhteyttä Riinaan.
Käy tutustumassa koulupihan suunnittelun etenemiseen! Luonnokset ovat nähtävillä sivuillamme 21.3.-27.3.2016 välisen ajan. Voit lähettää kommenttisi luonnoksiin liittyen osoitteeseen kaisu.manninen@gmail.com 28.3. mennessä!
Markkuun Seudun Kyläyhdistys ry:n vuosikokous järjestetään tiistaina 22.3.2016 klo 18 Markkuun koululla. Tule paikalle juttelemaan koulun pihan kunnostussuunnitelmasta ja kuulemaan missä vaiheessa hankesuunnitelmat ovat.
Tulkaa viettämään koko perheen voimin mukavaa iltaa Markkuun koululle 1.3.2016 klo 18 alkaen ja kuulemaan mitä uutta kylälle ollaan suunnittelemassa Leader -hankkeen avulla. Myös uusia hankkeeseen liittyviä ideoita otetaan tietysti edelleen vastaan!
Illan ohjelmassa: Tuoreimmat uutiset hankkeen etenemisestä, Matti Alasaarelan upeita kuvia kylämme alueelta ja lintukuvia Ängeslevänjoen varrelta sekä ilmaiset makkarat mukavasti nuotiolla paistellen. Tilaisuuden aluksi kahvi- ja mehutarjoilu, tietty kahvileivän kera! Luvassa myös arvontaa kaikkien kävijöiden kesken sekä ennenkaikkea mukavaa jutustelua.
Tervetuloa ulkoilemaan ihanan luonnon keskelle Tyrnävän ampumaradan uimapaikalle sunnuntaina 21.2.2016 klo 12-15. Ohjelmassa kaikenlaista mukavaa ulkoilmassa koko perheelle: makkaranpaistoa, luistelua, mäenlaskua, heppa-ajelua jne. Muut lajit päivittyvät MLL:n sivuille sitä mukaa kun varmistuvat: http://tyrnava.mll.fi/tapahtumat/talvitapahtuma/
Kyläyhdistys myy kahviossa makeita ja suolaisia herkkuja sekä lämpimiä juomia ravintolapäivän hengessä! Sään salliessa paistetaan lettuja klo 13-14:30 välillä. Kaatosateessa tai lumipyryssä ei paistaminen onnistu. Maksu käteisellä, muista sään mukainen varustus.