Category Archives: Uutiset

MARKKUU ON POHJOIS-POHJANMAAN VUODEN KYLÄ!

Pohjois-Pohjanmaan kylät ry on valinnut Markkuun kylän Pohjois-Pohjanmaan vuoden kyläksi 2019. Palkinto on merkittävä tunnustus kyläyhdistyksen ja kaikkien kyläläisten yhdessä tekemästä suunnitelmallisesta ja pitkäjänteisestä työstä. Olemme palkinnosta enemmän kuin ylpeitä!

Lainaus Pohjois-Pohjanmaan kylät ry:n tiedotteesta:

“Markkuun Seudun Kyläyhdistys ry on määrätietoisesti ja suunnitelmallisesti kehittänyt kylän toimintaa ja löytänyt uusia
ratkaisuja haasteiden voittamiseksi, eikä ole antanut niiden lannistaa kylän kehittämistä. Työkaluina ovat talkoot, hankkeet ja yhteistyö yhdistysten, kunnan sekä eri toimijoiden kanssa. Markkuu tiedottaa avoimesti ja näkyvästi hyödyntäen uusia tiedotuskanavia (esimerkiksi YouTube). Kyläyhdistyksen toimintaa suunnitellaan yhdessä tehtävän kyläsuunnitelman avulla, jossa huomioidaan erityisesti lapset. Kyläyhdistyksen toiminta edistää kyläläisten ja yhä enenevässä määrin myös laajemman alueen asukkaiden henkistä ja fyysistä hyvinvointia monipuolisella kulttuuri-, liikunta- ja virkistystoiminnalla sekä lasten ja nuorten kerhotoiminnalla. Kyläyhdistyksen toiminta edistää yhteisöllisyyttä ja on vaikuttavaa tavoittaen merkittävän määrän ihmisiä vuosittain sekä omalta kylältä että laajemmin. Parhaillaan käynnissä olevalla
Mahdollisuuksien Markkuu -investointihankkeella (rahoittaja Nouseva rannikkoseutu ry) parannetaan harrastus- ja liikuntamahdollisuuksia kunnostamalla ja kehittämällä
Markkuun luontopolkua sekä ampumaradan uimapaikkaa ja sen ympäristöä. Sekä luontopolulla että uimapaikalla on vuosittain satoja käyttäjiä sekä Tyrnävältä että laajemmin Oulun seudulta.”

Markkuun Seudun Kyläyhdistys ry:n sihteeri Riina Rahkila: “Olemme idearikkaita ja ennakkoluulottomia, etsimme jatkuvasti uusia toimintatapoja ja haluamme brändätä kylämme sekä kylätoiminnan tulevaisuuden toiminnaksi, joka on ajan hengen mukaan muuttuvaa, jolla on jatkuvuutta ja joka houkuttelee kylille uusia asukkaita. Haluamme tehdä kylätoimintaa tunnetuksi myös kohderyhmille, joita ns. perinteinen kylätoiminta ei tavoita. Muun muassa joogatapahtumilla, muilla ihmisten hyvinvointiin liittyvillä tapahtumilla sekä lähi- ja luontomatkailuun liittyvällä kehittämistoiminnalla tavoitamme kaupunkilaisia ja saamme heidät huomaamaan maaseudun positiiviset vaikutukset – lisäämme kaupungin ja maaseudun vuorovaikutusta. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi tunnustusta kerännyt aktiivinen viestintämme on tärkeää.”

Vuoden kylä -palkintoa olivat lauantaina 7.9.2019 järjestetyssä kyläjuhlassa Iin Merihelmessä vastaanottamassa puheenjohtaja Marika Laurila, sihteeri Riina Rahkila, hallituksen jäsen Sirpa Arffman sekä Mikko ja Lauri Rahkila.

Pohjois-Pohjanmaan vuoden kylä 2019 -palkintoa vastaanottamassa Sirpa Arffman (vas.), Marika Laurila, Mikko Rahkila, Riina Rahkila ja Lauri Rahkila. Kuva Esa Aunola.

Vuoden kylä -valinnasta uutisoivat mm. Kaleva, Yle sekä Radio Pooki.

Markkuun kulttuurikekkerit 2019 – TAIDETTA, musiikin mestariteoksia sekä ranskalaista romantiikkaa!

Tunnelmallisessa Galleria Conradissa (Muhostie 88, Tyrnävä) järjestettävät Markkuun kulttuurikekkerit kutsuvat kaiken kansan nauttimaan taiteesta ja musiikista 3.8.2019 klo 17 alkaen. Maksuton, matalan kynnyksen kulttuuritapahtuma avaa kolmen taiteilijan, Matti Heiskarin, Tiitu Veijolan ja Jouko Korkalan, yhteisnäyttelyn sekä tarjoilee upeaa jousi- ja pianomusiikkia. Tapahtumassa kuullaan myös harvinaisia soittimia, luuttua ja viola da gambaa. Lapsille on järjestetty puuhapistelle savimuovailua sekä maalausta.

Kulttuurikekkereiden ohjelma on upea kattaus taidetta ja musiikkia.

Musiikillisesti Markkuun kultturikekkerit kiidättävät meidät 1600-1700-luvun taitteeseen. Kuulemme otteita Johannes Schenkin op.6 Scherzi musicalista. Saman aikakauden musiikkia edustaa Johan Sebastian Bach, jonka säveltämä G-duuri soolosellosarja on yksi niin Bachin, kuin koko klassisen musiikin mestariteoksista. Bachin soolosellosarjat vaativat sellistiltä virtuoosimaista soittimen hallintaa ja väkevää tulkintaa. Kyseiset sellosarjat ovatkin eniten esitettyjä teoksia koko maailmassa ja nyt siis nautittavissa myös Markkuulla!  Ranskalaista romantiikkaa 1800-1900-luvulta kuulemme Saint-Saensilta ja Faurelta. Luvassa on intohimoisia ja traagisia säveliä sellolla ja pianolla. 

Tapahtumassa esiintyvät mm.:
Upean soolosellistin uran luonut Oulun konservatorion sellonsoiton lehtori, Kati Valkama

Nuori lahjakkuus, vain 13-vuotias lupaava sellisti Alma, joka opiskelee Oulun konservatoriossa Kati Valkaman johdolla. 

Pianonsoiton opettaja Terhi Laitinen, joka on koskettava tulkitsija ja luotettava säestäjä. Terhi on konsertoinut sekä soolopianistina että lukuisissa eri kokoonpanoissa mm. lied- ja kamarimusiikin saralla.

Musiikin monitaituri, musiikinopettaja, vanhan musiikin mestari, virtuoottinen luutisti Kari Suvilehto.

Tapahtuma järjestetään Jouko ja Riitta Korkalan sekä Markkuun Seudun Kyläyhdistyksen yhteistyönä Galleria Conradissa. Päivitämme tapahtuman tietoja tälle sivulle sekä Facebookiin, seuraa tiedotusta ja tule nauttimaan upeasta kekkeritunnelmasta!

Kulttuurikekkereiden tunnelmaa kesältä 2018. Kuva Riina Rahkila.

KESÄKAHVILA LINTU JA UPEITA LUONTOKUVIA

Lumoudu upeista Matti Alasaarelan luonto- ja lintukuvista ja nautiskele samalla kupponen kahvia tai muita virvokkeita ja pientä purtavaa edullisesti. Luontokuvanäyttely on avoinna 27.6.–1.7.2019 klo 11–18 Markkuun koulun tiloissa (Ängeslevän-Ylipääntie 6, Tyrnävä). Koululla palvelee näyttelyvieraita myös Kesäkahvila Lintu. Poju – poni ilahduttaa vierailijoita perjantaina 28.6. ja sunnuntaina 30.6. klo 12–15.

Koulun piha-alueella on mukavasti tilaa lasten leikeille ja peleille, kävijöiden käytössä ovat maksutta mukavat kesäpelit kroketti, mölkky ja petankki. Luvassa on myös muuta mukavaa oheisohjelmaa lapsille ja lapsenmielisille. Ajantasaiset tiedot löydät parhaiten Facebook – sivuiltamme https://www.facebook.com/markkuunkylayhdistys/ . Kesäkahvila ja näyttely ovat avoinna myös myöhemmin kesällä erikseen ilmoitettavina teemapäivinä.

Näin Matti Alasaarela itse kertoo valokuvanäyttelystään: “Näyttely esittää lähiluontomme kauneutta valokuvien avulla. Ihan tavalliset pihoillamme pyörivät linnut ovat tarkemmin katsottuina upeita höyhenasuiltaan. Näemme niitä joka päivä ulkona liikkuessamme, mutta vain kameran pysäyttämänä niiden kaunis ulkoasu tulee esille. Näytteillä on myös eri vuodenaikoina otettuja maisemakuvia Tyrnävältä. Suurin osa näyttelyn lintukuvista ja kaikki maisemakuvat ovat Tyrnävältä.

Järri-Järri. Matti Alasaarela.

Matti Alasaarela on oululainen arkkitehti, joka on kotoisin Tyrnävän Korvesta. Valokuvausharrastus alkoi jo keskikouluaikana ja hänen kuviaan julkaistiin silloin useissa aikakauslehdissä. ”Kotipihan linnut” kirja julkaistiin Docendo Oy:n kustantamana v. 2017.

Koulun pihalta pääset myös retkeilemään Markkuun luontopolulle, joka esittelee alueen ainutlaatuista luontoa jokivarsilehtoineen. Kesäkahvila Lintu ja valokuvanäyttely ovat avoinna myös myöhemmin kesällä erikseen ilmoitettavina teemapäivinä. Ryhmille voimme järjestää tilauksesta vierailun näyttelyssä sekä kahvituksen tai muun tarjoilun erikseen sovittavaan hintaan. Ota rohkeasti yhteyttä.

Markkuun kylällä myynnissä olevista tonteista tehtiin kartta!

Nyt on vaihtoehtoja rakennuspaikan etsijälle! Klikkaa itsesi Markkuun kylän kartalle ja tutki myynnissä olevia tontteja (merkitty numeroilla 1-16). Kaikki tonttien myyjät ovat yksityishenkilöitä, joihin voit ottaa yhteyttä. Yhteystiedot näet vasemman ylälaidan taulukosta tontin numeron kohdalta.

Lisätietoja myös osoitteesta www.markkuu.fi/tonttipörssi.

 

Tutustu Markkuun tonttitarjontaan!

Lapset innostuivat sienistä syksyn 2017 sieniretkellä Markkuun maastoissa.
Markkuun luontopolulla on mukava retkeillä koko perheen voimin. Polku kulkee kylää halkovan Ängeslevänjoen varrella.

 

Haaveiletko kodista maaseudulla, lyhyen työmatkan päässä kaupungista? Arvostatko turvallista, lapsen kokoista lähikoulua? Haluaisitko harpata lenkille upeille metsäpoluille suoraan omalta kotiovelta?

Jos vastasit kyllä yhteenkään noista kysymyksistä, Markkuu on juuri oikea paikka sinulle ja perheellesi!

Käy tutustumassa kylällämme myynnissä oleviin tontteihin tonttipörssissä  , ota yhteyttä suoraan tontin maanomistajaan tai tarvittaessa kysy lisätietoja Riinalta (p. 040-755 0110, riina.rahkila(at)gmail.com).

Tervetuloa Markkuulle!

 

Päiväkahvit ja tarinointia Pyhäinpäivänä

Kuva Terttu ja Pekka Markkulan arkistoista

 

Kyläyhdistys kutsuu kaikki kyläläiset yhteisille päiväkahveille Pyhäinpäivänä 4.11.2017 klo 12.30-14.30 nautiskelemaan tarinabuffetin antimista. Tapahtumassa kuullaan ja kerrotaan markkuulaisesta elämänmenosta herkullisten kahvien lomassa.

Kenen talossa mahtoikaan olla kylän ainoa puhelin tai ensimmäinen televisio, jota kokoonnuttiin katsomaan. Missä kylänväki kokoontui ja tapasi toisiaan?

Päiväkahveilla pääset myös tutustumaan ”100 taideteosta luonnon keskeltä” -hankkeessa luonnonmateriaaleista tehtyihin askarteluihin!

Tervetuloa!

MARKKUU MOVES – LIIKU LUOVASTI JA VOI HYVIN!

Nyt kaikki liikkeelle sillä MARKKUU MOVES!

Idea päivään syntyi kevään kuntolaatikkotempauksen myötä ja siihen liittyy myös Markkuulla parhaillaan käynnissä oleva investointihanke, jolla muun muassa kehitetään Markkuun luontopolkua, toteutetaan hiihtolatuja sekä 9 – väyläinen frisbeegolfrata. Kaikki tämä tähtää liikkumisen kynnyksen madaltamiseen lähiliikunnalla, sillä liikunnalla on suuri merkitys kyläläisten ja kuntalaisten hyvinvoinnille.

Tapahtuma on osa Palvelevat kylät -hanketta, jossa Markkuu on mukana yhtenä case -kohteena.

Rauhion koulua juhlitaan yhdessä

Jouko ja Riitta Korkalan omistama rakennuskokonaisuus kiinnittää ohikulkijan huomion Muhostien varrella, Tyrnävällä. Perinteiset värit, punamulta ja valkoinen, pieniruutuiset ikkunat ja katon malli viestivät arvostuksesta perinteitä kohtaan. Lumoava pihapiiri on osoitus unelmoinnin tärkeydestä ja rakkaudesta synnyinseutuun.

Rakennuksissa on säilynyt entisiä koulun tarvikkeita. Liitutaulu ja luokkakuvat paljastavat ripauksen lähiseudun historiaa. Mustavalkoisten luokkakuvien lapset ovat jääneet toistaiseksi vaille nimiä. Historiasta ja tarinoista kiinnostunut Jouko Korkala mietti pitkään, miten hienoa olisi selvittää kuvien henkilöiden nimet ja kutsua heidät tutustumaan vanhaan kouluunsa vielä kerran.

Myös kyläyhdistyksessä kiinnostus seudun tarinoita kohtaan elää vahvana. Tarinat innostavat ja kiehtovat sekä sitouttavat ihmiset paikkoihin. Haaveena on kuulla kylän vanhempien asukkaiden kertomuksia ja välittää tarinat myös nuoremmalle polvelle ja uusille asukkaille. Tehdäkseen historiaa eläväksi kyläyhdistys aloittaa tulevana syksynä yhteistyössä Markkuun koulun kanssa uuden monialaisen oppimiskokonaisuuden, joka keskittyy nimenomaan kylän kulttuurihistoriaan ja perinteisiin.

Mars Markkuulle siis – tule muistelemaan kouluaikoja!

Rauhion koulun ovet ovat avoinna 5.8. klo 12–15 osoitteessa Muhostie 88. Esillä on vanhoja valokuvia ja luvassa musiikkia sekä mukavia kohtaamisia. Kyläyhdistys ja taitelijapariskunta tarjoavat koulun 80 -vuotisen taipaleen kunniaksi herkulliset juhlakahvit.

Lisätietoja koululle kunnostetuista galleriatiloista: www.galleriaconrad.com

INFO

(Matinolli, K & Asunmaa, M. (2005) Merestä noussut maa – Tyrnävän historia 1800–2000,  s. 266 ja 278)

  • Vanha Rauhion kyläkoulu valmistui vuonna 1937 Rauhionojalle, Tyrnävälle. Koulun syrjäistä sijaintia ”suonsilmässä” Muhoksen ja Tyrnävän välisen tien varrella oli aluksi ihmetelty.
  • Koulua on kutsuttu Markkuun kouluksi koulupiirin mukaan sekä Reissulan kouluksi.
  • Pitkäaikaisena opettajana toimi Anna Markkula (1933 -1948). Koulussa oli 1946 -1954 kaksi opettajaa.
  • Oppilaita on vuoden 1950 tilaston mukaan ollut 64 ja vuonna 1960 29.
  • Viimeinen opettaja oli Leila Saarinen. Koulun toiminta päättyi vuonna 1963.