Avainsana-arkisto: valokuvanäyttely

Sen on täytynyt tulla tänne tänään -kesänäyttely 2023

Muhoksen ja Tyrnävän rajalla paloi heinäkuussa 2020 noin 250 hehtaaria metsää. Se on erittäin suuri metsäpaloalue Suomessa. Markkuun Luonto- ja hyvinvointitalo Peukaloisesta paloalueelle on noin 7 km matka.

Palanut metsä on aluksi karu ja luonnottoman äänetön. Luonto ikään kuin puntaroi tilannetta – vetää henkeä, mutta kuollut se ei ole. Muurahaiset palaavat maanalaisista käytävistään pian näkyen vaaleina hiekkakasoina mustalla kuntalla. Jos on onnekas, voi kuulla kaskikeijujen lennoston saapumisen palaneiden koivujen rungoille, sieniä alkaa putkahdella. Luonto palaa pala palalta – ”sen on täytynyt tulla tänne tänään”.

Valokuvaaja Saara Poudan henkilökuvissa ympäröivä luonto ja henkilö samaistuvat. Kuvat kertovat voimasta, toivosta, odotuksesta ja ilosta. Valokuvat on kuvattu palon jälkeen syyskuussa, kun palossa kärventyneet neulaset satoivat maahan kullaten synkän kuntan, ja sitten, kun valkoinen sade muutti maiseman viivakoodiksi.

Samaan aikaan toisaalla kuvataiteilija Anna Haanpää-Vesenterä alkoi luomaan kummia tyyppejä ja metsänväkeä, joilla on hitunen palaneen metsän keijujen taikapölyä jaloissaan. Syntyi prinssejä ja saappaissaan kulkevia lintuja. Kaikkeahan ei tarvitse nähdä, keijujen kosketuksen voi tuntea.

Näyttelyn avaa lauantaina 10.6. klo 13 taidemaalaari, maestro Hannu Lukin jutustellen luonnosta ja taiteesta. Näyttelyn taiteilijat ovat paikalla kertomassa töistään. Tarjolla on pientä avajaistarjottavaa.

Näyttelyn aukioloajat (päivittyvä lista):

  • la 10.6. klo 13-16 (avajaiset)
  • ti 13.6. klo 14-16 (myös Nukketeatteri PikkuKulkurin esitys klo 14)
  • ma 19.6. klo 13-15
  • ma 26.6. klo 13-15
  • su 2.7. klo 13-15
  • ma 3.7. klo 13-15
  • su 9.7. klo 13-15
  • ma10.7. klo 13-15
  • su 16.7. klo 13-15
  • ma 17.7. klo 13-15
  • ma 24.7. klo 13-15
  • ma 31.7. klo 13-15

Näyttelyyn on vapaa pääsy. Aukioloaikoja (yllä) päivitetään tarvittaessa ja aukioloajoista ilmoitetaan myös Markkuun Seudun Kyläyhdistyksen fb-sivuilla, seuraa ilmoittelua! Näyttelyn yhteydessä toimii kyläyhdistyksen kahvio, varaa pikkurahaa mukaan. Osoite: Ängeslevän-Ylipääntie 6, Tyrnävä.

Näyttelyvierailun yhteydessä voit helposti tutustua myös monipuoliseen ja suosittuun Markkuun luontopolkuun, jonka lähtöportti sijaitsee Luonto- ja hyvinvointitalo Peukaloisen piha-alueella. Ota osaksi päiväretkeäsi myös muut Markkuun helmet: kesäkahvila ja -galleria Cafe ja Galleria Conrad sekä kylän upea uimapaikka Rauhionojan Riviera. Tietoa muista Tyrnävän matkailukohteista löydät Visit Tyrnävä -sivuilta

KESÄKAHVILA LINTU JA UPEITA LUONTOKUVIA

Lumoudu upeista Matti Alasaarelan luonto- ja lintukuvista ja nautiskele samalla kupponen kahvia tai muita virvokkeita ja pientä purtavaa edullisesti. Luontokuvanäyttely on avoinna 27.6.–1.7.2019 klo 11–18 Markkuun koulun tiloissa (Ängeslevän-Ylipääntie 6, Tyrnävä). Koululla palvelee näyttelyvieraita myös Kesäkahvila Lintu. Poju – poni ilahduttaa vierailijoita perjantaina 28.6. ja sunnuntaina 30.6. klo 12–15.

Koulun piha-alueella on mukavasti tilaa lasten leikeille ja peleille, kävijöiden käytössä ovat maksutta mukavat kesäpelit kroketti, mölkky ja petankki. Luvassa on myös muuta mukavaa oheisohjelmaa lapsille ja lapsenmielisille. Ajantasaiset tiedot löydät parhaiten Facebook – sivuiltamme https://www.facebook.com/markkuunkylayhdistys/ . Kesäkahvila ja näyttely ovat avoinna myös myöhemmin kesällä erikseen ilmoitettavina teemapäivinä.

Näin Matti Alasaarela itse kertoo valokuvanäyttelystään: ”Näyttely esittää lähiluontomme kauneutta valokuvien avulla. Ihan tavalliset pihoillamme pyörivät linnut ovat tarkemmin katsottuina upeita höyhenasuiltaan. Näemme niitä joka päivä ulkona liikkuessamme, mutta vain kameran pysäyttämänä niiden kaunis ulkoasu tulee esille. Näytteillä on myös eri vuodenaikoina otettuja maisemakuvia Tyrnävältä. Suurin osa näyttelyn lintukuvista ja kaikki maisemakuvat ovat Tyrnävältä.

Järri-Järri. Matti Alasaarela.

Matti Alasaarela on oululainen arkkitehti, joka on kotoisin Tyrnävän Korvesta. Valokuvausharrastus alkoi jo keskikouluaikana ja hänen kuviaan julkaistiin silloin useissa aikakauslehdissä. ”Kotipihan linnut” kirja julkaistiin Docendo Oy:n kustantamana v. 2017.

Koulun pihalta pääset myös retkeilemään Markkuun luontopolulle, joka esittelee alueen ainutlaatuista luontoa jokivarsilehtoineen. Kesäkahvila Lintu ja valokuvanäyttely ovat avoinna myös myöhemmin kesällä erikseen ilmoitettavina teemapäivinä. Ryhmille voimme järjestää tilauksesta vierailun näyttelyssä sekä kahvituksen tai muun tarjoilun erikseen sovittavaan hintaan. Ota rohkeasti yhteyttä.