Avainsana-arkisto: Kylätoiminta

MARKKUUN KULTTUURIKEKKERIT 2023: BAROKIN KAUTTA KAKSIRIVISEEN

Tervetuloa nauttimaan Markkuun Kulttuurikekkereiden ainutlaatuisesta tunnelmasta, joka syntyy upeasta, historiallisesta kulttuuriympäristöstä, musiikin ja taiteen yhdistelmästä sekä ennen kaikkea aidoista kohtaamisista.

Tapahtuma järjestetään lauantaina 1.7.2023 klo 17 alkaen tunnelmallisessa Galleria Conradissa (Muhostie 88, Tyrnävä) ja se avaa Gallerian upean ”Pronssiin valetut tarinat” -kesänäyttelyn. Näyttely koostuu kuvanveistäjien Raimo Jaatisen ja Jussi Hautaniemen sekä taidemaalari Jukka Syvänojan teoksista. Mukana on luonnollisesti myös Gallerian omistajan, taiteilija Jouko Korkalan töitä.

Teos Leda ja joutsen, Raimo Jaatinen.

Musiikkiosuus aloitetaan tänä vuonna alttoviulun kauniilla soinnilla barokkimusiikin maailmassa, josta siirrymme tuttujen kansanlaulujen kautta alttoviulusta 2-riviseen haitariin. Niina Mäkiharju on monipuolinen muusikko jonka käsissä mm. nämä soittimet soivat upeasti. Tule mukaan matkalle barokista tämän päivän mukaansa tempaaviin 2-rivisen haitarin rytmeihin!

Niina Mäkiharju. Kuva Eija Järvelä.

Niina Mäkiharju on Hämeenlinnasta lähtöisin oleva monipuolinen ja taitava muusikko. Niina valmistui Turun konservatoriosta muusikoksi vuonna 2013 ja musiikkipedagogiksi Oulun ammattikorkeakoulusta vuonna 2023. Niinan pääinstrumentti on alttoviulu, mutta myös viulu, piano, 2- ja 5-rivinen haitari sekä laulu luonnistuvat Niinalta!

Niina on suorittanut ammattiopintonsa klassiselta puolelta, mutta kansanmusiikki on myös lähellä hänen sydäntään. Niina on toiminut freelancer-muusikkona jo pitkään ja opettajan kokemustakin on jo pidemmältä ajalta. Niina on upea esiintyjä ja hänen mottonsa: ”musiikki kuuluu kaikille”, myötä hän sopiikin erinomaisesti tämän vuoden Kulttuurikekkereiden esiintyjäksi!

Tapahtuma on maksuton ja kaikille avoin ja siihen voit osallistua myös koko perheen voimin, sillä lapsille on luvassa oma puuhapiste. Kyläyhdistyksen kahviosta voit ostaa herkkuja pikkurahalla (käteismaksu). Bar Consulissa anniskeluoikeudet.

Olet lämpimästi tervetullut mukaan ainutlaatuiseen tapahtumaan ja tunnelmaan!

Sen on täytynyt tulla tänne tänään -kesänäyttely 2023

Muhoksen ja Tyrnävän rajalla paloi heinäkuussa 2020 noin 250 hehtaaria metsää. Se on erittäin suuri metsäpaloalue Suomessa. Markkuun Luonto- ja hyvinvointitalo Peukaloisesta paloalueelle on noin 7 km matka.

Palanut metsä on aluksi karu ja luonnottoman äänetön. Luonto ikään kuin puntaroi tilannetta – vetää henkeä, mutta kuollut se ei ole. Muurahaiset palaavat maanalaisista käytävistään pian näkyen vaaleina hiekkakasoina mustalla kuntalla. Jos on onnekas, voi kuulla kaskikeijujen lennoston saapumisen palaneiden koivujen rungoille, sieniä alkaa putkahdella. Luonto palaa pala palalta – ”sen on täytynyt tulla tänne tänään”.

Valokuvaaja Saara Poudan henkilökuvissa ympäröivä luonto ja henkilö samaistuvat. Kuvat kertovat voimasta, toivosta, odotuksesta ja ilosta. Valokuvat on kuvattu palon jälkeen syyskuussa, kun palossa kärventyneet neulaset satoivat maahan kullaten synkän kuntan, ja sitten, kun valkoinen sade muutti maiseman viivakoodiksi.

Samaan aikaan toisaalla kuvataiteilija Anna Haanpää-Vesenterä alkoi luomaan kummia tyyppejä ja metsänväkeä, joilla on hitunen palaneen metsän keijujen taikapölyä jaloissaan. Syntyi prinssejä ja saappaissaan kulkevia lintuja. Kaikkeahan ei tarvitse nähdä, keijujen kosketuksen voi tuntea.

Näyttelyn avaa lauantaina 10.6. klo 13 taidemaalaari, maestro Hannu Lukin jutustellen luonnosta ja taiteesta. Näyttelyn taiteilijat ovat paikalla kertomassa töistään. Tarjolla on pientä avajaistarjottavaa.

Näyttelyn aukioloajat (päivittyvä lista):

  • la 10.6. klo 13-16 (avajaiset)
  • ti 13.6. klo 14-16 (myös Nukketeatteri PikkuKulkurin esitys klo 14)
  • ma 19.6. klo 13-15
  • ma 26.6. klo 13-15
  • su 2.7. klo 13-15
  • ma 3.7. klo 13-15
  • su 9.7. klo 13-15
  • ma10.7. klo 13-15
  • su 16.7. klo 13-15
  • ma 17.7. klo 13-15
  • ma 24.7. klo 13-15
  • ma 31.7. klo 13-15

Näyttelyyn on vapaa pääsy. Aukioloaikoja (yllä) päivitetään tarvittaessa ja aukioloajoista ilmoitetaan myös Markkuun Seudun Kyläyhdistyksen fb-sivuilla, seuraa ilmoittelua! Näyttelyn yhteydessä toimii kyläyhdistyksen kahvio, varaa pikkurahaa mukaan. Osoite: Ängeslevän-Ylipääntie 6, Tyrnävä.

Näyttelyvierailun yhteydessä voit helposti tutustua myös monipuoliseen ja suosittuun Markkuun luontopolkuun, jonka lähtöportti sijaitsee Luonto- ja hyvinvointitalo Peukaloisen piha-alueella. Ota osaksi päiväretkeäsi myös muut Markkuun helmet: kesäkahvila ja -galleria Cafe ja Galleria Conrad sekä kylän upea uimapaikka Rauhionojan Riviera. Tietoa muista Tyrnävän matkailukohteista löydät Visit Tyrnävä -sivuilta

TERVETULOA NAUTTIMAAN LEMPEÄSTÄ LAUANTAISTA

Helmikuinen Lempeä lauantai on tapahtuma Sinulle, joka haluat panostaa omaan hyvinvointiisi ja voida hyvin. Tule mukaan viettämään rentouttavaa päivää oman aikataulusi mukaan!

Voit osallistua vain osaan päivän ohjelmasta tai viihtyä kanssamme koko tapahtuman ajan. Huomaa kuitenkin, että hierontaan tulee tehdä varaus etukäteen sähköpostitse osoitteesta yhdistys(at)markkuu.fi

Olet lämpimästi tervetullut voimaan hyvin Luontohyvinvoinnin kylään Markkuulle 🙂

KANSAINVÄLISYYTTÄ KYLÄLLÄ! MARKKUU NATURE ACTIVITY CAMP 25.7.-14.8.2022

Markkuulla kokeillaan ja koetaan jälleen uutta kun kylän ensimmäinen kansainvälinen vapaaehtoistyöleiri käynnistyy heinäkuun viimeisellä viikolla. Leirille saapuu kolmeksi viikoksi kymmenen nuorta aikuista kuudesta Euroopan maasta: Portugalista, Espanjasta, Italiasta, Romaniasta, Sloveniasta ja Unkarista.

Kansainvälisen leirin osallistujat kokoontuivat yhteiseen palaveriin etäyhteydellä 15.7.2022.

Mitä?

Kansainväliset vapaaehtoistyöntekijät huoltavat ja ylläpitävät Markkuun luontopolkua sekä muita kylän virkistyskäyttökohteita, osallistuvat Markkuun niittypäivän (29.7.) sekä Markkuu Moves -liikuntatapahtuman (8.8.) toteutukseen sekä järjestävät lapsille suunnattua toimintaa. Lisäksi leiriläiset pääsevät tutustumaan suomalaiseen maanviljelyyn sekä alueen paikallishistoriaan ja kulttuuriin liittyviin kohteisiin. Kyläläisille saattaa tarjoutua myös mahdollisuus maistella kansainvälisiä herkkuja leirin aikana, nam!

Miksi?

Leirin tavoitteena on tarjota nuorille mahdollisuus tutustua suomalaiseen kylään ja maaseutuun sekä laajemminkin suomalaiseen kulttuuriin ja elämänmenoon. Lisäksi leiri tarjoaa vastavuoroisesti kyläläisille ja muille alueen asukkaille mahdollisuuden saada uusia kontakteja sekä tutustua muihin eurooppalaisiin kulttuureihin. Leiriläisiä kannattaakin tulla rohkeasti jututtamaan erilaisissa pienemmissä ja isommissa tapahtumissa.

Missä?

Leiriläiset majoittuvat koko leirin ajan Luonto- ja hyvinvointitalo Peukaloisessa Markkuun kylällä. Leirin myötä saadaan myös hyvää kokemusta Peukaloisen eli vanhan Markkuun kyläkoulun soveltumisesta pidempikestoiseen leiritoimintaan. Leiriläisiä näet varmasti myös pyörän selässä liikkumassa lyhyitä matkoja kylän alueella ja tutustumassa Tyrnävän keskustan kohteisiin. Nostetaan reilusti kättä ja moikataan kun kohdataan 🙂

Kenelle?

Toivomme, että leirin toteutukseen ja sen aikana järjestettävään toimintaan osallistuu mahdollisimman moni kyläläinen ja alueen asukas ikään ja kielitaitoon katsomatta. Joten tervetuloa mukaan! Otamme mielellään myös vastaan ideoita leiriläisille tarjottavista vapaa-ajanaktiviteeteista joten ota rohkeasti yhteyttä yhdistys(at)markkuu.fi jos sinulla on mielessä kiva juttu, jonka haluaisit leiriläisten kokevan.

Järjestäjät ja yhteistyö

Leirin aikana tehdään yhteistyötä useiden eri toimijoiden kanssa, mm. MLL Tyrnävän yhdistyksen, Tyrnävän museo- ja kotiseutuyhdistyksen sekä Tyrnävän reserviläisten kanssa. Myös leirin aikana järjestettäviin tapahtumiin osallistuu laajasti eri tahoja, mm. ProAgria Oulu/Oulun Maa- ja kotitalousnaiset, Maaseudun Sivistysliitto, Pohjois-Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu ry, Typs Salibandy juniorit, Muhos Volley 96, TYRKKY ry sekä SPR Tyrnävän ensiapuryhmä.

Leirin hallinnoivana organisaationa toimii Nouseva rannikkoseutu ry ja vastaanottavana organisaationa Markkuun Seudun Kyläyhdistys ry. Rahoituksen leirille on myöntänyt Opetushallitus / Euroopan solidaarisuusjoukot. Markkuun Seudun Kyläyhdistys ry on myös ensimmäisenä kyläyhdistyksenä Suomessa saanut Opetushallituksen myöntämän laatumerkin joka on edellytys leirin järjestämiselle.

MARKKUUN KULTTUURIKEKKERIT KUTSUVAT JÄLLEEN – JO VIIDETTÄ KERTAA

Markkuun kulttuurikekkereitä juhlitaan lauantaina 18.6.2022 klo 17 alkaen jo viidettä kertaa tunnelmallisen Galleria Conradin (Muhostie 88, Tyrnävä) tiloissa. Tapahtuma on maksuton ja kaikille avoin, paikalle voit tulla juuri sellaisena kuin olet -ilman pukukoodia.

Tapahtuman musiikkiohjelmisto ilahduttaa kävijöitä suomalaisella kansallisromantiikalla sekä tuulahduksilla oopperan ja operetin maailmasta. Tapahtuman aikana pääset tutustumaan myös upeaan ”Ateljeelta” -kesänäyttelyyn, joka koostuu Leena Ristolaisen, Anne Kauppilan ja Jouko Korkalan teoksista.

Tapahtuma on maksuton ja kaikille avoin ja siihen voit osallistua myös koko perheen voimin, sillä lapsille on luvassa oma puuhapiste. Kyläyhdistyksen kahviosta voit ostaa herkkuja pikkurahalla (käteismaksu), kahvion tuotto ohjataan Ukrainan hyväksi. Bar Consulissa anniskeluoikeudet.

Seuraa tapahtumaan liittyvää tiedotusta Facebook -tapahtumasivulla

Olet lämpimästi tervetullut mukaan ainutlaatuiseen tapahtumaan ja tunnelmaan!

Kyläfoorumi ja Pohjoista Valoa 11.5.2022

Auringolasku Markkuulla. Kuva Riina Rahkila.

Tervetuloa mukaan Markkuun kylällä järjestettävään Kyläfoorumiin sekä Petri Puurusen Pohjoista Valoa -valokuvanäyttelyn avajaisiin!

Tilaisuudessa julkistetaan Tyrnävän kunnan ja Markkuun Seudun kyläyhdistyksen yhteistyösopimus ja kyläbrändi. Uusi yhteistyömalli konkretisoi kylien ja kunnan yhteistoimintaa. Markkuulla yhteistyösopimuksessa on sovittu askelmerkit alueen kehittämiseen luontohyvinvoinnin kyläksi.Tilaisuuteen voi osallistua joko paikan päällä tai etäyhteydellä.

Aika: ke 11.5. klo 18-20

Paikka: Markkuun vanha kyläkoulu (Ängeslevän Ylipääntie 6, Tyrnävä) / Teams-yhteys

Ilmoittautumiset: www.tyrnava.fi/tapahtumat 9.5. klo 14 mennessä, Teams-kutsu lähetetään etäyhteyteen ilmoittautuneille.

Alustava ohjelma:

Tervetulosanat, Markkuun Seudun Kyläyhdistyksen puheenjohtaja Anu Markus

Pohjoista Valoa -valokuvanäyttelyn avaus, Petri Puurunen

Kyläbrändin julkistaminen, viestintäkoordinaattori Mikko lehtinen

Yhteistyömallin esittely, kehittämispäällikkö Janna Kumpula ja Markkuun Seudun Kyläyhdistys ry

Oulu2026 -kulttuurikaupunkivuosi Tyrnävällä, kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja Elina Huurre

Kommenttipuheenvuoro, Esa Aunola, Pohjois-Pohjanmaan kylät ry

Kahvit ja näyttelyyn tutustuminen

MARKKUUN KULTTUURIKESÄ 2021 KUTSUU!

Me markkuulaiset rakastamme kulttuuria ja haluamme tarjota kaikille mahdollisuuden kulttuurielämyksiin – matalalla kynnyksellä. Niinpä tänäkin kesänä järjestämme yhteistyökumppaneidemme kanssa kulttuuritapahtumia, joihin on vapaa pääsy eikä pukukoodia. Tervetuloa mukaan!

Markkuun kulttuurikekkerit 10.7. klo 17 – Suomalaisia ikivihreitä ja musikaalien helmiä kesänäyttelyn lomassa

Neljättä kertaa järjestettävät kaiken kansan kulttuurikekkerit kutsuvat teidät jälleen nauttimaan taiteesta ja musiikista tunnelmallisen Galleria Conradin tiloihin!

Galleria ja Cafe Conradin juuri valmistunut terassi houkuttelee istahtamaan ja nauttimaan kesäillasta.

Tällä kertaa kulttuurikekkerit vievät meidät aluksi perinteisten suomalaisten kansanlaulujen pariin, ja kuulemme myös pari kesäiltaan sopivaa pianokappaletta Oskar Merikannolta. Toisella puoliskolla lähdemme musikaalien matkaan ja seikkailemme mm. Sound of Musicin ja The Phantom of the Operan maailmoissa.

Illan esiintyjät ovat kaikki pitkän linjan muusikoita ja suorittavat kaikki parhaillaan jatko-opintoja Oamkissa musiikin parissa. Illalla kaksi tyylilajia kohtaavat, kun klassinen laulaja sekä pop&jazz-laulaja yhdistävät taitonsa pianon kanssa. Tervetuloa nauttimaan suurenmoisesta kesäillasta musiikin parissa!

Kulttuurikekkereillä nautitaan muun muassa Samuli Kakon lauluesityksistä.

”Elämänrytmejä” on kolmen taiteilijan, Antti ja Pekka Rytkösen sekä Jouko Korkalan yhteinen kesänäyttely, joka avajaisia juhlitaan kulttuurikekkereillä.

Antti Rytkönen on maalannut akryylimaalauksia omien matkakuviensa inspiroimana. Hän on rajannut niitä mielenkiintoisiksi tilannekuviksi. Maalaukset heijastelevat kaupungin elämänrytmiä aidon oloisesti. Antti on maalannut teoksensa silmämääräisesti valokuvia tutkimalla ilman projisointeja tai ruudutuksia. Ilmaisullisesti kuvat luovat aidon oloisia tunnelmia sisältäen tarkkoja valon ja liikkeen vaikutelmia. Joskus niissä vallitsee arjen hektinen elämänrytmi ja toisinaan kohteena olevat hiljaiset yksityiskohdat nostavat visuaalisen rytmin pääosaan.

Pekka Rytkönen, veistos

Pekka Rytkönen on käsitellyt veistoksissaan mm. barokkimusiikin rytmistä tunnelmaa. Musiikin rytmi heijastuu veistoksissa arkkitehtuuriin viittaavissa olomuodoissa. Ne ikään kuin heijastavat kaikuja menneen aikakauden iättömästä kulttuuriperinnöstä. Mitalien aihepiirit kuvaavat henkilökohtaista luontosuhdetta, luonnon herättämiä ihmetyksen aiheita. Löytöretkeilijä-mitalin veistoksellinen versio pyrkii kuvaamaan aallokon synnyttämää luonnon rytmiä käsitteellisesti.

Tapahtumaan on vapaa pääsy. Lapsille oma savityöpaja.

Kyläyhdistyksen kahvio palvelee tapahtuman ajan (käteismaksu). Bar Consulissa myynnissä mietoja alkoholijuomia.


Tutustu Galleriaan Facebookissa: Cafe Conrad ja Instagramissa: cafegalleriaconrad

Neulaset jonossa ja muita kuvia -näyttelyn avajaiset 3.7. klo 13 Markkuun vanhalla kyläkoululla

Sarjakuvapiirtäjä ja kuvittaja Esa Holopaisen monipuolinen Neulaset jonossa ja muita kuvia -näyttely avaa Holopaisen tuotantoa vuosien varrelta.

Näyttelyn avajaisia vietetään Markkuun vanhalla kyläkoululla lauantaina 3.7.2021 klo 13.00 alkaen. Tapahtumaan on vapaa pääsy.

Esa Holopainen on tavattavissa tapahtumassa, lisäksi herkullinen lettukahvio, talutusratsastusta ja kärryajelua sekä muuta mukavaa oheisohjelmaa. Kahviossa, talutusratsastuksessa ja kärryajelussa käteismaksu.

Tervetuloa viihtymään koko perheen voimin mukavaan kesätapahtumaan!

Tulevista Esa Holopaisen näyttelyn aukioloajoista ilmoitetaan myöhemmin, seuraa tiedotustamme mm. Facebookissa.

TUTUSTU MARKKUUN MEININKIIN

Millainen oli koronavuosi 2020 Markkuulla? Mitä mittavassa Mahdollisuuksien Markkuu -hankkeessa touhuttiin? Millaista on valtakunnalliseksi vuoden kyläksi vuosimallia 2020 valitun Markkuun kylän toiminta? Näihin kysymyksiin löydät vastauksia Markkuun Seudun Kyläyhdistyksen toimintakertomuksesta sekä Mahdollisuuksien Markkuu -hankkeen loppuraportista.

Mahdollisuuksien Markkuu -hankkeen toimenpiteet pohjautuivat hyvin pitkälle kyläläisten ideoihin ja toiveisiin, joita koottiin vuonna 2015. Nyt, viisi vuotta myöhemmin, moni noista unelmista on muuttunut todeksi yhteistyön ja huikean talkootyömäärän ansiosta. Lämmin kiitos kaikille mukana olleille, nyt nautiskellaan työn tuloksista ennen kuin suunnataan ajatukset kohti tulevaa ja uusia ideoita.

Mukavia lukuhetkiä näiden, vuoden 2020 toiminnasta kertovien kuvien myötä. Koronasta huolimatta on näköjään monenmoista touhua ollut 🙂

Tammikuussa 2020 järjestetyssä Lintuillassa ihailtiin Matti Alasaarelan upeita lintukuvia.
Heinäkuussa 2020 talkoiltiin Markkuun luontopolulla riippusillan luona olevan niittyalueen kunnostamiseksi yhteistyössä Pohjoisen Maisemahelmet -hankkeen kanssa.
Elokuussa 2020 nautiskeltiin musiikista ja taiteesta perinteisillä Markkuun kulttuurikekkereillä, jotka järjestettiin Galleria Conradissa yhteistyössä Jouko ja Riitta Korkalan kanssa.
Syksyinen sieniretki järjestettiin yhteistyössä Oulun sieniseuran kanssa Markkuun luontopolun maastoissa. Retkeläiset ihastuivat mainioihin sienestysmaastoihin.
Vuosi 2020 huipentui Markkuun Juhlatulet -ulkoilmatapahtumaan. Tapahtumalla juhlistettiin Markkuun valintaa valtakunnalliseksi vuoden kyläksi 2020 ja esitetltiin osana Mahdollisuuksien Markkuu -hanketta toteutettua Haltijapolkua sekä luontopolun uudistettua opastusta. Tapahtumaan osallistui lähes 100 henkeä.

MITÄ PALVELUITA SINÄ HALUAISIT MARKKUULLE? Vaikuta vastaamalla kyselyyn

Markkuun kylän palveluiden säilyttämiseksi ja kehittämiseksi on parhaillaan työn alla Markkuun Seudun Kyläyhdistys ry:n ja Tyrnävän kunnan yhteistyömalli. Jotta yhteistyömallista tulee lähivuosien tarpeita aidosti palveleva käytännön työkalu, tarvitsemme kattavasti tietoa siitä, millaisia palveluita sekä kylän asukkaat että Markkuulla vierailevat toivovat kylällemme kehitettävän. Näiden toiveiden kartoittamiseksi toteutamme kunnan ja kyläyhdistyksen yhteistyönä sähköisen kyselyn Markkuun palvelumahdollisuuksista.

Nyt on siis juuri oikea aika vastata ja vaikuttaa! Vastaamalla kyselyyn juuri Sinä olet vaikuttamassa siihen, millaisia asukkaiden hyvinvointia ja Tyrnävän vetovoimaisuutta lisääviä palveluita lähivuosina kehitetään. Kyselyn vastausaika päättyy 16.4.2021.

Yhteistyömallin taustalla yhteinen julkilausuma

Valtakunnallinen vuoden kylä 2020, Markkuu, ja Tyrnävän kunta julkaisivat 9.12.2020 yhteisen julkilausuman kylien elinvoimaisuudesta. Julkilausuma annettiin Suomen Kylät ry:n järjestämässä Vuoden kylä 2020 palkintogaalassa. Yhteistyömallia sovelletaan jatkossa myös muilla Tyrnävän kylillä.

MARKKUU ON VALTAKUNNALLINEN VUODEN KYLÄ 2020!

Monipuolinen, suunnitelmallinen ja pitkäjänteinen kylätoimintamme on saanut upean tunnustuksen: Markkuu on palkittu Suomen parhaana kylänä!

Suomen Kylien puheenjohtaja Petri Rinne sekä Pohjois-Pohjanmaan kylien toiminnanjohtaja ja Suomen kylien varapuheenjohtaja Esa Aunola onnittelivat kaikkia markkuulaisia valtakunnallisen Vuoden kylä -palkinnon johdosta. Palkinnon ja onnittelut ottivat vastaan kyläyhdistyksen puheenjohtaja Marika Laurila ja sihteeri Riina Rahkila.

Suomen Kylät kertoo palkinnon perusteista tiedotteessaan: ”Valintaraati vakuuttui kylän vahvasta yhteisöllisyydestä ja aktiivisuudesta lasten ja nuorten toiminnassa. Kylällä on tehty paljon asioita talkoiden voimalla, ja tälle tehdylle vapaaehtoistyölle halutaan myös tunnustuksen myötä antaa kunnia.” sekä ”Markkuun Seudun Kyläyhdistys on määrätietoisesti kehittänyt kylän toimintaa ja vahvistanut Markkuun positiivista kyläbrändiä. Valintaraati katsoi, että Markkuussa tehdään esimerkillisesti monipuolista kyläviestintää, jonka kautta tehdään tutuksi kylillä asumista ja nostetaan esille kylän tarjoamia mahdollisuuksia.”

Markkuun mahdollisuuksia on kehitetty kyläsuunnitelman pohjalta erityisesti viiden viimeisen vuoden aikana. Kylän virkistys- ja liikuntamahdollisuuksia on parannettu hyödyntämällä hankerahoituksia ja tapahtumatarjontaa monipuolistettu yhdessä erinomaisten yhteistyökumppaneiden kanssa.

Mahdollisuuksien Markkuu -hankkeessa on kunnostettu suosittua Markkuun luontopolkua ja hiihtolatu-uria sekä toteutettu kylän uimapaikalle ja sen lähiympäristöön lasten ja nuorten toivomat 9 -väyläinen frisbeegolfrata ja uimalautta. Kylän nuoriso osallistui aktiivisesti frisbeegolfradan toteutukseen. Lasten iloksi on toteutettu myös leikkivälineitä ja toiminnallisia pisteitä sekä uimapaikalle että luontopolulle. Hankkeen toteutus on vaatinut neljän vuoden aikana noin 1 600 talkootyötuntia, arvoltaan yli 25 000€.

Kylän tapahtumatarjonta on monipuolistunut erityisesti kulttuurin saralla, esimerkkeinä Markkuun kulttuurikekkerit sekä Finlandia -palkitun Juha Hurmeen käsikirjoittamat ja ohjaamat Elämän ihmeellisyys -iltamat. Kyläyhdistys järjestää myös säännöllistä, maksutonta lasten kerhotoimintaa sekä työllistää kesäisin useita kylän nuoria.

Markkuun vanha kyläkoulu on kylän toiminnallinen keskus ja sydän.

Olemme todella iloisia ja ylpeitä palkinnosta. On upeaa huomata, että yleishyödyllinen, ihmisten hyvinvoinnin eteen tehtävä vapaaehtoistyö on valtakunnallisen tunnustuksen arvoista. Työtä Markkuun hyväksi on tehnyt iso joukko markkuulaisia jo vuosia ja jopa vuosikymmeniä. Tämä palkinto kuuluukin jokaiselle kylän toimintaan osallistuneelle ja sitä tukeneelle.

Kylän väki juhlii valtakunnallista vuoden kylä 2020 palkintoa sekä ottaa vastaan onnitteluja ulkoilmatapahtumassa Markkuun koulun pihapiirissä (Ängeslevän-Ylipääntie 6, Tyrnävä) lauantaina 21.11.2020 klo 14 alkaen. Samalla juhlistetaan myös Markkuun luontopolun 20 -v juhlavuotta sekä luontopolun upeaa, uudistettua opastusta. Tilaisuudessa glögi- ja kahvitarjoilu. Tervetuloa! Sateen sattuessa tapahtuma siirretään toiseen ajankohtaan.

Muistamiset pyydämme osoittamaan Markkuun Seudun Kyläyhdistyksen tilille FI51 5483 0120 0129 48. Kertyneet varat ohjataan kylän virkistyskäyttökohteiden ylläpitoon ja kunnostukseen.

Markkuun Seudun Kyläyhdistys kiittää lämpimästi Suomen Kylät ry:tä, yhteistyökumppaneitamme sekä kaikkia kylän toimintaan ja tapahtumiin osallistuneita!

Markkuun Seudun Kyläyhdistys kiittää kaikkia Markkuun eteen töitä tehneitä sekä upeita yhteistyökumppaneita. Tästä on hyvä jatkaa!