Markkuulla kokeillaan ja koetaan jälleen uutta kun kylän ensimmäinen kansainvälinen vapaaehtoistyöleiri käynnistyy heinäkuun viimeisellä viikolla. Leirille saapuu kolmeksi viikoksi kymmenen nuorta aikuista kuudesta Euroopan maasta: Portugalista, Espanjasta, Italiasta, Romaniasta, Sloveniasta ja Unkarista.
Mitä?
Kansainväliset vapaaehtoistyöntekijät huoltavat ja ylläpitävät Markkuun luontopolkua sekä muita kylän virkistyskäyttökohteita, osallistuvat Markkuun niittypäivän (29.7.) sekä Markkuu Moves -liikuntatapahtuman (8.8.) toteutukseen sekä järjestävät lapsille suunnattua toimintaa. Lisäksi leiriläiset pääsevät tutustumaan suomalaiseen maanviljelyyn sekä alueen paikallishistoriaan ja kulttuuriin liittyviin kohteisiin. Kyläläisille saattaa tarjoutua myös mahdollisuus maistella kansainvälisiä herkkuja leirin aikana, nam!
Miksi?
Leirin tavoitteena on tarjota nuorille mahdollisuus tutustua suomalaiseen kylään ja maaseutuun sekä laajemminkin suomalaiseen kulttuuriin ja elämänmenoon. Lisäksi leiri tarjoaa vastavuoroisesti kyläläisille ja muille alueen asukkaille mahdollisuuden saada uusia kontakteja sekä tutustua muihin eurooppalaisiin kulttuureihin. Leiriläisiä kannattaakin tulla rohkeasti jututtamaan erilaisissa pienemmissä ja isommissa tapahtumissa.
Missä?
Leiriläiset majoittuvat koko leirin ajan Luonto- ja hyvinvointitalo Peukaloisessa Markkuun kylällä. Leirin myötä saadaan myös hyvää kokemusta Peukaloisen eli vanhan Markkuun kyläkoulun soveltumisesta pidempikestoiseen leiritoimintaan. Leiriläisiä näet varmasti myös pyörän selässä liikkumassa lyhyitä matkoja kylän alueella ja tutustumassa Tyrnävän keskustan kohteisiin. Nostetaan reilusti kättä ja moikataan kun kohdataan 🙂
Kenelle?
Toivomme, että leirin toteutukseen ja sen aikana järjestettävään toimintaan osallistuu mahdollisimman moni kyläläinen ja alueen asukas ikään ja kielitaitoon katsomatta. Joten tervetuloa mukaan! Otamme mielellään myös vastaan ideoita leiriläisille tarjottavista vapaa-ajanaktiviteeteista joten ota rohkeasti yhteyttä yhdistys(at)markkuu.fi jos sinulla on mielessä kiva juttu, jonka haluaisit leiriläisten kokevan.
Järjestäjät ja yhteistyö
Leirin aikana tehdään yhteistyötä useiden eri toimijoiden kanssa, mm. MLL Tyrnävän yhdistyksen, Tyrnävän museo- ja kotiseutuyhdistyksen sekä Tyrnävän reserviläisten kanssa. Myös leirin aikana järjestettäviin tapahtumiin osallistuu laajasti eri tahoja, mm. ProAgria Oulu/Oulun Maa- ja kotitalousnaiset, Maaseudun Sivistysliitto, Pohjois-Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu ry, Typs Salibandy juniorit, Muhos Volley 96, TYRKKY ry sekä SPR Tyrnävän ensiapuryhmä.
Leirin hallinnoivana organisaationa toimii Nouseva rannikkoseutu ry ja vastaanottavana organisaationa Markkuun Seudun Kyläyhdistys ry. Rahoituksen leirille on myöntänyt Opetushallitus / Euroopan solidaarisuusjoukot. Markkuun Seudun Kyläyhdistys ry on myös ensimmäisenä kyläyhdistyksenä Suomessa saanut Opetushallituksen myöntämän laatumerkin joka on edellytys leirin järjestämiselle.